lauantai 14. maaliskuuta 2009

Pujottelua

Tännään meitä oli kerhosa allekirjoittanneen lisäksi, Liimis, Chrisse, Taina, Tuulia ja Nanna. Yks ilimottautunu peru tulonsa viimetingassa, sanokaa mikä muka on tärkiämpää ku nukkekoteilu?! (tää linkittäminen on hauskaa,jeh!) No kuiteski me tultiin justiisa toimeen silläki porukalla,mikä oli pingispöyvän ympärille kokkoontunu. Mailat vaan vietii piiloon, ettei kukkaan olis alakanu romppeitten seassa pellailleen. Naruamppeleita tuli valamiiksi kolome, vaikka yhellä oli tavotteena tehä usiampiki. ;) Taina teki amppelia helemistä ja sängyn kaavojaki leikkaili. Kahella tais olla olokihattunauhaa, josta ne teki koreja. Täsä kohtaa täytyy tunnustaa, ettei valamistuneista saatu yhteispotrettia. Kattelkaa kerholaisen omista lokeista, jos niihin ilimestys aikaansaannoksia.

Swappilahajat (+ pingispöytä) sentään pääs kuvvaan .Tervetuloa-kynnysmatto oli Tuulian käsiallaa, kolomen raitamaton setti Nannan värkkäämät, marjapuuron-sävyisen on Liimis teheny ihan oikeella kudonta-alustalla (olihan se niin?) ja pyöreä+sen alapuolella olevat on allekirjoittaneen roppakourat väsänny.

Tämmöstä tällä kertaa, palataan astiaan viimestään parin viikon päästä.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Auts, osu ja uppos... ;D