lauantai 13. helmikuuta 2010

Små fruar från Uleåborg laskiaistunnelmissa

Viisi iloista rouwaa pääsi koolle Eväsreppuun. Viehättävää seuraa toiselleen tarjosivat allekirjoittaneen lisäksi Nanna, Epe, Auliina ja Outi.

Lista esineistä, joita kerhossamme ei enää koskaan tehdä jatkuu jatkumistaan. Nyt siihen yhteisellä päätöksellä lisätään puukipot....ja silityslaudat. Parin vuoden päästä kerho varmaan kuivuu kasaan, kun kaikki tekeminen on tuolla listalla.

Tänä päivänä oli tarkoituksena väsätä yhteistuumin silityslautoja ja puukippoja, mutta alla olevasta kuvasta sitten voi itse kukanenkin päätellä miten kävi. Kaappi on Nannan käsialaa, silityslaudan taiteili vääntelijämestarimme Auliina  ja huomisen laskiaissunnuntain kunniaksi minä ja Outi tehtiin laskiämpäreitä. Epe ehti liueta silityslaudan kappaleiden ja laskiämpäreidensä kanssa paikalta ennen kuvan ottoa. 

Ensi kerralla sitten massaillaan laskit noihin ämpäreihin ;)!

Sitten swappailtiin aiheena tekstiili. Täkki multa Nannalle, tyynyt Outilta mulle ja pikkuriikkiset pipo ja sukat Nannalta Outille. 
Näistä suloisuuksista vielä lähikset:

torstai 11. helmikuuta 2010

Kerhoon!!

Tulevana lauantaina 13.2 klo 12 päästään taas Eväsreppuun kummastelemaan asioita taivaan ja maan välillä sekä askartelemaan silityslautoja taikka valinnaisesti puuastioita/saaveja Liimiksen ohjeistamana. Silityslautoihin löysin tämmösen ohjeen :D

Reippaina käymme rekkain alle, tavataanko siis silloin?

Swappi näkyypi liittyvän tekstiileihin :D

lauantai 30. tammikuuta 2010

Paremmat kuin Peltosen sukset!

PikkuRouwien yhteisellä päätöksellä kerhossamme ei enää koskaan tehdä kenkiä eikä tämän iltapäivän jälkeen varmaankaan myöskään koskaan enää suksia. Kelkkoja ehkä, mutta ei suksia. 

Todistusaineisto iltapäivän touhuista on tässä: Kelkan taituroi Nanna, siniset sukset on Epen, vihreet Auliinan, lyhyemmät ruskeet Nannan ja pidemmät mäkihyppysukset mun mallikappaleet (meniköhän nyt oikein?). Mutta mitä se sitten meidän Liimis teki, kun sen sukset ei oo tässä.....? 


Nannan kelkka pääsi lähikuvaan:

Mäenlaskuvälineistö iltahämyssä:


Swappina oli ruskia. Arvonnassa matto ja nauhanpätkä meni multa Nannalle, sipuliletti Nannalta Liimikselle ja pehmoiset hantuukit naulakossa ynnä lypsyjakkara Liimikseltä mulle. Auliina ja Epe ei muka olleet muistaneet että swappi on joka kerta, kun kokoonnumme.


MUOKS: Tässä saunaryppyisellä kädelläni poseeraa Liimiksen tekemä söpö pikkuruinen nallukka, jonka onnistuin kinuamaan itselleni. Molen vissiin maailman surkein huovuttaja enkä saa mitään aikuseksi....

tiistai 26. tammikuuta 2010

Suksen tuota ja mäystimet :D

Tulevana lauantaina elikkä 30.1 remppastaan taas touhuamaan puolen päivän tietämisä. Paikkahan on luonnollisesti se Eväsreppu(ko)...miksi mää en ikinä opi muistamaan tuota??

Sukset olis tarkotus tehä tai vaihtoehtosesti jonkulainen kelekka.
Marian sukset on huiput ja ohojeet niihin täyvelliset. Listan tarvihtemistas tarvikkeista löyvät niistä ohojeista.
Kelekkoja on taas niin palijo erilaisia jotten kommentoi ollenkaan :D
Taitaa sieltä Marian sivuilta löytyä ohojeita niihinki...

Jotta näköstellään lauvantaina ilosin mielin ja ruskein...ai nii; swappiteema on sitte ruskia :D :D

lauantai 16. tammikuuta 2010

Silviisii

Pikku Rouwien kevätkausi pyöräytettiin käyntiin viettämällä iltapäivää terapeuttisesta seurassa. Vertaistukea tarjosivat Outi, Nanna, Auliina, Jaana, Chrisse, Epe ja allekirjoittanut. Pääasiana oli kevään kerhopäivien suunnittelu. Tuosta sivusta voi tarkistella alustavaa suunnitelmaa. Muutetaan sitten, jos siltä tuntuu.

Swapin aiheena oli viksusti 'pakkanen', alla tuotokset yhteispotretissa; laskettelusukset on tehnyt Jaana ja ne menivät arvonnassa Outille, villapaita ja lumipallot Nannalta mulle, Masi-lumikola ja rukkaset Outilta Jaanalle, puunkantoteline kuusihaloilla ja kassillinen sukkalankaa multa Nannalle.



Olipa ihana nähdä taas pitkän tauon jälkeen teitä kaikkia!

MUOKS: Tässä Nannan neuloma villapaita vielä lähikuvassa, isännän työhuoneen naulakossa odottamassa merille lähtöä!

maanantai 11. tammikuuta 2010

Kaikki yhes koos!

Eikö se olis taas korkea aika suunnitella tulevaa kevätkautta ja polkasta kokoontumisajot käyntiin. Eihän tätä muuten kestä kukaan??!

Pankaas siis Rouwat kerääntyen tulevana lauantaina 16.1. vaikka tuossa puolenpäivän korvilla kerhopaikalle.

Onko muita tulos ko mää?

tiistai 17. marraskuuta 2009

Massaileen

Koska mitään kummempia ei ole kuulunut, niin rohkenen laittaa kerhokutsun. Suora kopiointi sivupalkista kertoo: 21.11.2009 Kaikkihan tykkää massailla... /Swap: punainen.

Onks tulijoita?

lauantai 7. marraskuuta 2009

Ilimotusta

Sain tehtäväksi tuoda tänne ilimotusta, jos joku maijamyöhänen kurkistelee blogiin ja miettii kerhoon tulemistaan. Tälle päivälle on merkitty kerho, mutta kaiken maailman sattumusten takia näyttäisi siltä, ettei osallitujia olisi tulossa. Normaalissa kokoontumispaikassa ei ole tänään mööpeleidenkasausta. Jos haluaa kerhoon tulla, voi ottaa yhteyttä Liimanäppiin. Kokoontuvat jossain, tai sitten ei....

Terkuin Vuokko

lauantai 10. lokakuuta 2009

Tänpäivän kerho

Neljä naista kokoontu tännään yhteisen pöyvän ääreen, vaan päivälle merkittyä askarteluaihetta ei tainnu toteuttaa ku Outi ite. Komian linnun saikin tehyksi. Jaana väsäsi jotain hyshys-juttua, Nannalla oli meneillään korin punonta ja allekirjoittanut mallaili lampunkupuja. Kesken kerhon mää karkasin kuiteski käjentaitomessuille, kolmen rouvan jäädessä porisemmaan mukavia. Swappiakaan ei saatu jaettua, kun oli senverta köyhemmän puoleinen osaanottajajoukko. Tässä tää Outin tekemä swappilahaja olis, tais viiä kotia takasi.

Nähhään ens kerralla.

keskiviikko 7. lokakuuta 2009

Kerhua, kerhua

Tulevana lauvantaina häätys porukan taas roijautua pakkeineen päivineen iloseen kerhotapahtummaan tuonne ilimeisesti Eväsreppuun (vai mikä se ny oli).
Kellojen pitäs näyttää kaike järije mukkaa kakstoista (12.00) ja laitetaan nysse päivämääräki oikeen elikkä 10.10.2009.

Olokaatten reippaat, sillä tällä kerrala veistellään puusta eli palsasta jonkunäkönen riekko taikka lokkijoonatan. Outi, tuo kaikkein ylimmäinen yliveistäjä, on jonkulaisen teheny ja siitä saapi kai sitte ottaa mallia (jos se nyt sitte mukanasa sen tuo).

Malliha on se semmonen josa on narut joista voi nykiä nii, että se lintu "lentää".
Tekemissee vois käyttää vaikka pahvia tai balsaa, sitte maaleja jolla maalata lintu yms. sälää mitä tunteepi tarvihtevansa (sakset, askarteluveitsi, työalusta....)

Swappiaki on tarkotus järkätä. Aiheena ompi suomalaisuus/kirjallisuus ku on sen Kiven päiväki sopivasti.

Näi ikkäästi. Lauvantaina näköstellää :D