Nimittäin PikkuRouwien kiireinen kevätkausi. Tänään oli viimeistä edellinen kokoontuminen tälle keväälle; paikalla Outi, Nanna ja minä.
Tällä kertaa minä keskityin Mustasaaren kartanon kukittamiseen ohjelman mukaisesti. Nanna oli työn alla äitienpäiväjutut ja Outi valmistautui ensi viikon koitoksiin sabluunoita leikellen.
Niin vaan saatiin hommat pakettiin ihan swappailematta ja kuvia ottamatta. Se viime kerralla valmistunut tuhannen tuuman plasmatelkkarikin oli tippunut seinältä... Repikää siitä sitten huumoria.
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin näkemisiin loppukuusta!
lauantai 12. toukokuuta 2012
lauantai 5. toukokuuta 2012
Hui kauhia!
Blogger on sitten viime näkemän päivittynyt outoon ja kummalliseen versioon. Toivottavasti saan päivityksen kuitenkin kunnialla tehtyä... Ensin en saanut kuvia tähän näkymään ollenkaan ja nyt ne on siellä sun täällä - toinen toisessa laidassa ruutua.
Swapin aihe oli sisustus. Outilla oli läpinäkyvässä rasiassa pikkuruista vaasi-yms. matskua jonka sai Nanna. Jaana tekemä matto tuli mulle, Nannan tyynykitit, naulakko ja hevi-osasto meni Jaanalle ja mun tyyny ynnä nallukka meni Outille.
Useammalla oli hys-hys -hommia mutta Mustasaaren kartanon saliin saatiin uusi soffa ja pöydälle vihdoin liinakin. Pelihuoneen seinällä on toooosi isotuumainen laajakuvatelkkari, josta on sitten hyvä jääkiekkoa katsoa. Nyt se on vielä pois päältä :) (eli siis printti puuttuu).
Minä päivitin kahvilaa vähän kesäisempään asuun, tein mm. verhot ja maalasin yhden tapeteissaan ärvöttävän seinän.
Ja jossain varmaan lukee että ensi viikon lauantaina tavataan taas, känttyjen kanssa tai ilman ja mielellään samalla viksulla porukalla!

lauantai 14. huhtikuuta 2012
Rouwat koolla
Räntää rätki aika pahasti tähän keväiseen päivään mutta sisällä kerholla se ei rouwien menoa haitannut. Jaana, Liimis, Nanna ja allekirjoittanut paikalla kera pullien ja kaakkujen. Voimmekin hyvillä mielin muuttaa kerhon nimen nukkekoti- ja mässyttelykerhoksi!
Swappasivat keillä swapit oli, eli tälläkertaa Jaana ja Nanna. Tässä Jaanan suloinen purnukka suloisine huopakukkineen ja Nannan mansikkaiset, jotka päätynevät Tildalle Tupaan.
Lähikuvassa pikkuriikkiset mansikat:
Nanna päätti siirtää Mäkivuotin kartanon telefooniaikaan ja teki puhelimen kuten ohjelmassa luki. Me muut tehtiin sitä sun tätä, ohjelmasta poiketen.
Mustasaaren kartanon kodinhoitohuoneessa näyttää tänään tältä:

Ja vihonviimeksi tehtiin vielä muutos kevään kerhokertoihin. Tarkistakaapa kokoontumisajojen ajankohdat viereisestä listasta!! Seuraaavan kerran tavataan siis vasta toukokuun puolella!
Swappasivat keillä swapit oli, eli tälläkertaa Jaana ja Nanna. Tässä Jaanan suloinen purnukka suloisine huopakukkineen ja Nannan mansikkaiset, jotka päätynevät Tildalle Tupaan.
Mustasaaren kartanon kodinhoitohuoneessa näyttää tänään tältä:
Ja vihonviimeksi tehtiin vielä muutos kevään kerhokertoihin. Tarkistakaapa kokoontumisajojen ajankohdat viereisestä listasta!! Seuraaavan kerran tavataan siis vasta toukokuun puolella!
lauantai 31. maaliskuuta 2012
Varaliimikset hommissa
Kaikkien aikojen minein mineilykerho kokoontui tasan tarkkaan kahden jäsenen voimin; paikalla Jaana ja allekirjoittanut. Pikavisiitillä porstuassa kävi toki salaseuramme nuorin ja tuorein jäsen, pikkuriikkinen Emma-neiti mammansa ja paappansa kanssa.
Me ei Jaanan kanssa massailtu kovinkaan; mässäiltiin kyllä ja paskarreltiin liiman kanssa. Oltiin siis vara-Liimanäppejä, koskapa oikea taudin kourissa vuoteessa makaa. Toivotaan pikaisia paranemisia sinne tautivuoteelle!
Meidän pääsiäisaiheiset swapit on tässä:
Seuraavalle kerralle toivotaan isompaa osallistujajoukkoa....vaikka aivan me kyllä saatiin aika kulumaan tässäkin seurassa!
Me ei Jaanan kanssa massailtu kovinkaan; mässäiltiin kyllä ja paskarreltiin liiman kanssa. Oltiin siis vara-Liimanäppejä, koskapa oikea taudin kourissa vuoteessa makaa. Toivotaan pikaisia paranemisia sinne tautivuoteelle!
Meidän pääsiäisaiheiset swapit on tässä:
lauantai 17. maaliskuuta 2012
Maalari maalas taloa..
ja toiset teki ohjelman mukaisesti albumeita. Hirveen vaikee on muistaa mikä on kenenkin tekemä, Outin ja Jaanan nämä kuitenkin on koskapa minä maalailin ja muita ei kerhossa ollut. Lisäksi kuvassa on Jaana taituroima sienikori Tildan sienille.
Tässä se viime kerralla valmistunut pelihuoneen kulmasoffa ja tällä kerralla valmistuneet tyynyt. Niin on nätti!

Mm. makuuhuoneessa kävi kevätmyllerrys. Seiniä maalattiin ja koottiin mallia jysk oleva vaatekaappi, johon varmasti mahtuu koko talonväen vaatteet. Asennuspaketista puuttui kahvat, toivottavasti ne saadaan ensi kerraksi hankittua. Lisäksi maalasin eteisen ja lastenhuoneen seiniä, koskapa tapetit ärvötti niin pahasti. Olisko ollu joku vesivahinko tai jotain....
Sitten swappia aiheena harrastus. Mun keppihepoinen meni Jaanalle, Jaanan matkalaukun karttoineen ja rahoineen sai Outi ja Outin valokuvausalbumi tuli mulle.
Kiitos Rouwille ihastuttavasta seurastanne taas tänäkin lauantaina!
Tässä se viime kerralla valmistunut pelihuoneen kulmasoffa ja tällä kerralla valmistuneet tyynyt. Niin on nätti!
Mm. makuuhuoneessa kävi kevätmyllerrys. Seiniä maalattiin ja koottiin mallia jysk oleva vaatekaappi, johon varmasti mahtuu koko talonväen vaatteet. Asennuspaketista puuttui kahvat, toivottavasti ne saadaan ensi kerraksi hankittua. Lisäksi maalasin eteisen ja lastenhuoneen seiniä, koskapa tapetit ärvötti niin pahasti. Olisko ollu joku vesivahinko tai jotain....
lauantai 25. helmikuuta 2012
Kaarat harvassa
Kotona oli tällä(kin) kertaa Karjalan olut. Sen sijaan mukitolkulla juotiin kahvia ja olihan meillä myös kakkua alussa. Päivän lopuksi olis voitu tarjota tutuille viskiä ja votkaa jäillä ja saatu näin virvoitettua tutut mutta arvatkaapa vain jäikö sekin tekemättä...
Sen sijaan tehtiin aivan hirrveen hienoja luistimia ja ja ja ja minä tein aivan hirrveen hienon sohvan Mustasaaren kartanon pelihuoneeseen ja ja ja.... Näistä otin kyllä kuvia, mutta ne ei ole ollenkaan julkaisukelpoisia.
No, leikki leikkinä ja asiaan:
Vietettiin siis tällä kertaa Jaanan synttäreitä, koska silloin kun ne oikeesti oli niin Jaana oli aivan hirrveen hirrveen....sairas. Elikkäs tässä on kuvia swapista ja Jaanan synttärilahjoista.
Ensin swappia:
Nukensänky multa osui Jaanalle, kutistemuovista Outin taiteilema taulu mulle ja Jaanan peitto ja taulu Outille.
Jaana sai Nannalta Tildan Tupaan täkkipussin, tyynyt ja superihanat yösukat:
Outilta pikkuriikkinen talo ja vedonestotyyny Tildalle. Piilossa on näimmä se ihana kutistemuovitaulu:
Ja tämän olin minä jo aiemmin toimittanut Jaanalle, silloin kun hän oli aivan hirrveen hirveen... sairas: filtti, mattopiiska ja albumi Tildalle.
Kaikista lahjosita varmasti aivan hirrveen paljon parempia kuvia Jaanan omassa blogissa. Liimiksen ja Nannan blogeista voi bongailla niitä karvareunaisia luistimia.
Sen sijaan tehtiin aivan hirrveen hienoja luistimia ja ja ja ja minä tein aivan hirrveen hienon sohvan Mustasaaren kartanon pelihuoneeseen ja ja ja.... Näistä otin kyllä kuvia, mutta ne ei ole ollenkaan julkaisukelpoisia.
No, leikki leikkinä ja asiaan:
Vietettiin siis tällä kertaa Jaanan synttäreitä, koska silloin kun ne oikeesti oli niin Jaana oli aivan hirrveen hirrveen....sairas. Elikkäs tässä on kuvia swapista ja Jaanan synttärilahjoista.
Ensin swappia:
Nukensänky multa osui Jaanalle, kutistemuovista Outin taiteilema taulu mulle ja Jaanan peitto ja taulu Outille.
Jaana sai Nannalta Tildan Tupaan täkkipussin, tyynyt ja superihanat yösukat:
Outilta pikkuriikkinen talo ja vedonestotyyny Tildalle. Piilossa on näimmä se ihana kutistemuovitaulu:
Ja tämän olin minä jo aiemmin toimittanut Jaanalle, silloin kun hän oli aivan hirrveen hirveen... sairas: filtti, mattopiiska ja albumi Tildalle.tiistai 31. tammikuuta 2012
Tunnustus Rouwille!
PikkuRouwien blogi on saanut tunnustuksen Hurauskadulta. Kiitämme noyrästi!
Tarkoituksena on jakaa tunnustusta eteenpäin viiteen blogiin, joilla on alle 200 lukijaa. Palaamme tähän seuraavassa kokoontumisessa.
lauantai 28. tammikuuta 2012
Sokevalta päivää
En voi kommentoida, yltivätkö vähälukuiset rouwat tällä kertaa aivan Sokevan luutien ja harjojen laatuun koska olin silloin niin hirrveen hirrrveen.... humalassa (viiitsi-vitsi). Aikuisten oikeesti me saatiin tehtyä tosi paljon katuluutia, lattiaharjoja, juuriharjoja, tiskiharjoja, sihveleitä/kihveleitä ja jopa yksi takkasettikin. Outin opastuksella tekijöinä siis Nanna, Jaana ja mie. Ja kerrankin kaikki teki samaa hommaa! Uskomatonta!
Osa näistä kuvan lakaisuvälineistä jäi kerhon taloon, joka muuten yhteisellä päätöksellä nimettiin MUSTASAAREN KARTANOksi, koskapa kerhopaikkamme sijaitsee Mustasaarentiellä.
Swappi oli niiiiiin vaikea että vain Outi oli siihen osallistunut. Koko viikon raukka vääntänyt tätä retkisettiä ja sai sen sitten onnellisena itse viedä omaan kotiin!!! Onnea Outi! Ja voi harmi meitä muita onnettomia :(

Ens kerralla juhlitaan Jaanan synttäreitä (joko Nannan kanssa tai ilman). Jänskättää meitä jo kovasti mut haittaakse?
Osa näistä kuvan lakaisuvälineistä jäi kerhon taloon, joka muuten yhteisellä päätöksellä nimettiin MUSTASAAREN KARTANOksi, koskapa kerhopaikkamme sijaitsee Mustasaarentiellä.
Ens kerralla juhlitaan Jaanan synttäreitä (joko Nannan kanssa tai ilman). Jänskättää meitä jo kovasti mut haittaakse?
lauantai 14. tammikuuta 2012
Uusi vuosi, vanhat kujeet!
PikkuRouwat palasivat joulutauolta - paikalla Jaana, Liimis, Nanna ja minä sekä piiiitkän pitkän tauon jälkeen myös Taina.
Kevään ohjelma saatiin sorvattua kutakuinkin kuntoon ja kerhon talon joulu pistetttiin pakettiin ensi joulua odottamaan. Swapattiin tietysti, kun kerrankin kaikilla semmoinen oli: mun vihreä matto meni Nannalle, mää sain Nannalta nuo lasipullot ja ihanan pikkukuksan. Outi sai Jaanalta itämaisen maton, Outin pikkuruinen talo meni Tainalle ja Jaana sai Tainalta voimapahvia tosi IIIISOn määrän.
Yhteisellä päätöksellä päätimme jatkaa syntymäpäiväswappia. Jos joku siitä haluaa pois ja haluaa mukaan, ilmoittautukoon allekirjoittaneelle. Ensimmäisenä synttäreitä viettää taasen Jaana helmikuussa!
Tämän luvattoman huonolaatuisen swap-kuvan myötä siis hurlumhei ensikertaan!

sunnuntai 18. joulukuuta 2011
Jouluja!
Kiristyneen aikataulun vuoksi (eikä joululla ole mitään tekemistä sen kanssa) PikkuRouwat ehtivät kokoontua vain kolmen tunnin ajan. Joka on siis auttamattomasti liian lyhyt aika ottaen huomioon kaiken mitä piti tehdä. Nanna oli vuoteen omana, mutta paikalla kuitenkin Liimis, Jaana ja mie. Onneksi kukaan ei nyt kaatanut taloa, joten sinne saatiin joulu laitettua.
Lelureppuun ja kahvilaan pistettiin huuuurrrrretta ikkunoihin:

Keittiössä on joku rapistellut paketeita:
Jaana taituroi keittiöön lampun (jossa on siis jopa valot!). Pöydälle on katettu jouluinen kalavoittoinen ateria.
Ja salissa istuu jo pu-pu-pukki!!
Tässä on sitten Jaanan ja mun swapit. Eipä tarvinnu lappuja taiteilla! Multa Jaanalle joulukuusenmatto ja Jaanalta mulle nuo ihanat ikkunatähdet!!
Tämä kuva on sitten alakerran kahvilasta. Jättikahvilasta lohkaistiin osa ja niin tuli kahvilasta käsityökahvila. Hieman kesken, mutta mikäpä tässä talossa ei kesken olisi. Tästä on hyvä ensi vuonna jatkaa!

Seuraava PikkuRouwien kokoontuminen onkin sitten vasta lauantaina 14.1.2012. Joten näihin kuviin, näihin tunnelmiin Oikein Hyvää ja Rauhallista Joulua Itse Kullekin Rouwalle!
Lelureppuun ja kahvilaan pistettiin huuuurrrrretta ikkunoihin:
Seuraava PikkuRouwien kokoontuminen onkin sitten vasta lauantaina 14.1.2012. Joten näihin kuviin, näihin tunnelmiin Oikein Hyvää ja Rauhallista Joulua Itse Kullekin Rouwalle!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)